Ruoholaukan blogi

Näin kaupassa  meksikolaista parsaa. Ihan napakan näköistä jopa. Hyvällä myyntipaikalla tiskissä, kun parsaa tähän vuodenaikaan syödään. Mikäpä siinä, mukavaa vaihtelua pitkän talven jälkeen.

Hieman syrjemmällä oli toisia  meheviä  vihreitä varsia, rapsakkuudeltaan  vielä aivan eri luokkaa kuin toiselta mantereelta kuljetetut  parsat.   Niitä, joita monet  leikkaavat kotipihaltaan loppukevään viikkoina, ja joita ei lehdissä tai ravintoloiden ilmoituksissakaan suurella rahalla mainosteta.  Niitä, joiden lajikkeista ja oikeaoppisesta valmistuksesta  vain harvalla on  täsmätietoa jutun juureksi asti.

Raparperin tärkeimmät käyttötavat  on  keksitty jo  kauan ennen meidän keski-ikäisten syntymää:   Keittoon, piirakkaan, simaan, hilloon,  sokerilla tai talven lopulla  hunajalla makeutettuna.  Kuin mummon kattilasta . Jota vastaan ei ainakaan alle kymmenvuotiailla toki  olekaan  yhtään mitään.

Ainoita tiedossani olevia pääruokia, joissa raparperi on tärkeässä osassa  on brittikokki Jamie Oliverin keittokirjasta muutama vuosi sitten  bongattu herkullisen raparperipossun ohje, jota sittemmin olemme nauttineet vähintään kerran keväässä.

Raparperinvarret pilkotaan sormenmittaisiksi ja -levyisiksi pätkiksi uunivuoan pohjalle ja niiden  päälle asetetaan puristetulla  valkosipulilla, tuoreella salvialla , oliiviöljyllä ja merisuolalla maustettu  porsaan sisäfile  joka peitellään vielä parmankinkkusiivuin. Kypsennetään 225 asteessa aluksi rypistellyn ja kastellun leivinpaperiarkin suojissa, ja lopuksi ilman paperia. Tarjotaan lohkoperunoiden kera.

Raparperinvarret - joita tulee laitettua vuokaan  aina liian vähän -  kiehuvat aivan pehmeiksi, ja niiden kirpakkuus täydentää mukavasti rasvaista sianlihaa.

Lettuja. Huonoja hiilihydraatteja ja rasvaa. Ja kermavaahtoa päälle,  ja omenasosetta mummon pakastimesta. Se on sentään lähiruokaa näköetäisyydeltä.  Omenat soseeksi ja pakkaseen ilman sokeria, siinä kaikki.

Pannu on iso ja sihisee.  Yhdeksänvuotiaan ilme  jalkapallotreenien jälkeen kumoaa  koko maailman  ravitsemusviisauden  kevyistä iltapaloista.  Tämä ruoka on hyväksi, ei epäilystäkään !   Kolme lettua ja kermavaahdon kaapiminen.  Uni tulee pian.

Näitä muistoja ei lapsillani ole paljon. Isästään kyllä, ja tädistään, ei minusta. Minä vihaan käryä.  Mutta nyt uusi liesituuletin humisee hurmaavasti  ja käryt häipyvät vauhdilla  suoraan katolle.  Teknologialla voittoon.

Istun tallisillalla,   hiekassa  kasvaa matalaa ruohoa ja ihan  reunoilla ruoholaukkaa , niin  tummanvihreää ja violetit sipulit jo vähän kovissa varsissa.  Kuminaakin on, mutta  vähän.  Minulla on kädessä punainen emalimuki ja siinä lämmintä maitoa.  Jokailtainen nautinto,  kuinka pehmeää se onkaan.  Mukin pohjalle jää vähän vaahtoa.

Makaan vielä hetken sillalla ja katselen  pääskysiä,  korkealle pilviin.  Ruoho tuntuu jo vähän kylmältä varpaissa.  Lähden sisälle ennen äitiä ja luen Aku Ankkaa.